6.4.09

Talvi tuli ja jäädytti tullessaan blogin syväjäähän talven ajaksi. Nyt on kevät saapunut ja auringonpaisteen myötä blogikin herää jälleen talviunilta. Koko talvi on tehty keikkaa tasaiseen tahtiin ja maisemat ovat vaihtuneet pohjoisen talvisista tuntureista Suomenlahden hyytävän jäiseen aallokkoon.

Vuoden 2009 vaihtuminen toi muutoksen tuulia myös meidän työkuvioihin Veskun jättäydyttyä insinöörihommista päätoimiseksi muusikoksi. Kuluva vuosi onkin alusta alkaen tuonut tullessaan yhä enemmän keikkoja ja kehitys näyttäisi jatkuvan samaan malliin. Sen verran voin tässä vaiheessa jo vihjaista, että tämän vuoden aikana on luvassa myös jotain muutakin uutta. Keikkojen ohella puuhailemme tällä hetkellä ensimmäistä julkaistavaa singleä, josta kerron teille kevään kuluessa lisää.

Seuraavan kerran suuntaamme keikka-auton nokan kohti Jyväskylän keskustaa. Pääsiäistä vietämme torstaina ja perjantaina 9.-10.4. Hoviraitilla, jonka jälkeen jatkamme matkaa pohjoiseen.

Hyvää kevään jatkoa kaikille blogivierailijoille!

- Christa -

_____________________________________________

18.11.08

Nyt on sitten tänne Keski-Suomeenkin tullut talvi. Eilinen kävelymatka bussipysäkille myöhäisen aamuauringon kimaltaessa maahan sataneella kevyellä lumipeitteellä ja pikkupakkasen nipistellessä poskipäitä sai hymyn nousemaan kasvoilleni. Kirkas pakkaspäivä tuntui erityisen piristävältä näiden loputtomalta tuntuvien synkkien sadepäivien jälkeen. Jospa tänä vuonna tulisi taas oikea talvi, paljon lunta ja pakkasta! Mikä onkaan rentouttavampaa kuin talvipäivän hämärtyessä iltaan sytyttää paljon kynttilöitä, kietoutua lämpimään viltiin ja katsella ikkunasta kirkasta tähtitaivasta puhtaanvalkoisten hankien kimaltaessa kilpaa tähtien kanssa.

Talvessa on tosin se toinenkin, keikkamuusikon näkökulmasta hieman ikävämpi puoli, nimittäin liukkaat kelit ja pimeät yöt. Talvirenkaat on taas vaihdettu autoon ja pimeässä ajoon on totuttava. Kesän valoisia öitä osaa usean kuukauden pimeässä ja liukkailla teillä ajamisen jälkeen arvostaa.

Joulu lähestyy jo kovaa vauhtia, sen huomaa kauppojen hyllyille ilmestyneistä joulukalentereista, jos jonkinnäköisistä joulukoristeista ja esille asetelluista lahjapakkauksia. Joulu tuntuu joka vuosi tulevan aina vain aikaisemmin, vuosi vuodelta kaupallisempana. Keikoilla joulunalusaika näkyy juhla-asuihin pukeutuneissa, iloisissa ja vauhdikkaissa pikkujouluporukoissa. Joulu saa ihmiset liikkeelle. Toivon, että kaiken kulutuksen, kiireen ja tohinan keskellä jokainen muistaisi myös välillä rauhoittua ja viettää aikaa läheisten kanssa. Itse aion tänä jouluna jättää joulun materiaalisen puolen vähemmälle ja keskittyä niihin tärkeämpiin asioihin, rentoutumiseen ja rauhoittumiseen kynttilänvalossa hyvän ruuan ja juoman kera sekä perheen ja läheisten kanssa vietettyyn yhteiseen aikaan.

Tänä vuonna joulukuu on meillä erittäin kiireinen keikkakuukausi ja vapaapäivät ovat vähissä. Sen vuoksi on erityisen tärkeää, että ne vähät vapaa-ajat eivät kulu jouluostoksia pursuavia kasseja kantaen tuhansien muiden joulunajan kulutusstressistä kärsivien pahantuulisten ihmisten keskellä hikipisaroiden liimatessa vaatteet ikävästi kiinni ihoon. Kuka sellaisesta joulusta nauttii? Jospa tänä vuonna antaisit läheisillesi suurten ja kalliiden lahjapakettien sijasta lahjaksi aikaa.

- Christa -

_____________________________________________

14.10.08

Terveiset Lapista!

Palasimme sunnuntaina reilun viikon mittaiselta keikkareissulta. Lauantaina 4.10. lähdimme matkaan, ensimmäisenä etappina Kiuruvesi ja siellä hotelli Peltohovi. Olimme kyseisessä ravintolassa keikalla ensimmäistä kertaa ja paikka yllätti meidät positiivisesti; porukkaa oli kohtalaisen paljon ja meininki oli hyvä. Yövyimme hotellissa ja sunnuntaina heti aamulla kasasimme kamat kärryyn ja suuntasimme auton kohti pohjoista. Sunnuntaipäivä menikin ajellessa ja alkuillasta olimme perille Levillä, hotelli Levitunturissa. Edellisen illan keikasta, lyhyistä yöunista ja pitkästä ajomatkasta johtuvasta väsymyksestä huolimatta sunnuntain keikka meni mukavasti. Oli hienoa pitkästä aikaa nähdä pohjoisen luonnon rentouttamien lomalaisten sekä paikallisten asukkaiden tanssivan hymyssä suin.

Tiistaina herättyäni avasin verhot ja ikkunasta avautuva näkymä sai minut hihkaisemaan ilosta: maa oli valkoisena lumesta! Ensilumi se ei Levillä ollut, mutta minulle tämän syksyn ”ensilumi”. Keski-Suomesta viikonloppuna lähdettyämme jätimme taaksemme kirkkaissa väreissä loistavan kauniin syksyisen maiseman. Viikonlopun aikana ajoimme lähes 800 km ja siirryimme samalla ikään kuin ajassa eteenpäin, pohjoisen karuun ja värittömään maisemaan, jossa lehtipuut odottavat paljaina lumen ja pakkasten tuloa. Tällaiset hetket saavat minut kerta toisensa jälkeen havahtumaan Suomen luonnon ihmeellisyyteen sen kaikessa upeudessaan. Olen hyvin kiitollinen siitä, että saan tehdä tätä työtä ja sen myötä nähdä niin paljon asioita, sekä ennen kaikkea tavata niin upeita ja erilaisia ihmisiä, joihin tuskin muuten saisin mahdollisuutta tutustua.

Keskiviikkona ja perjantaina meillä oli Levillä välipäivä, keskiviikkona hotelli Levitunturissa oli keikalla Markku Aro ja perjantaina viime heinäkuussa kruunattu tangokuningas Jukka Hallikainen. Molemmat miehet bändeineen ovat kyllä todellisia ammattilaisia, oli ilo kuunnella varmalla otteella esitettyä musiikkia. Lauantaina vietimme viimeistä päivää Levillä ja silloin näimme tämänkertaisen reissun ensimmäiset porot, kivannäköisiä otuksia. Sunnuntaiaamuna lähdimmekin sitten ajelemaan kohti kotia. Autossa istuessani en voinut olla tuntematta tyytyväisyyttä uravalintaani; hymyillen keikan jälkeen kiittämään tullut asiakas on paras palkka mitä tästä työstä voi saada. Tunnen suurta onnellisuutta nähdessäni esittämämme musiikin herättävän ihmisissä positiivisia tunteita, nähdessäni musiikkimme vaikuttavan yleisöön. Siitä tiedän, että olen valinnut oikean ammatin.

On silti yksi asia, mikä tuntuu ehkä vielä hiukan paremmalta: kun saavun pitkän reissun väsyttämänä, mutta onnellisena kotiin. Kotona minulla on taas hetki aikaa rentoutua ja kerätä voimia uusiin keikkoihin.

- Christa -

_____________________________________________

24.9.08

On ikävä aloittaa blogi näin murheellisella asialla, mutta tahdon esittää syvimmän osanottoni eilisessä Kauhajoen ampumavälikohtauksessa surmansa saaneille uhreille sekä heidän läheisilleen, ystävilleen ja sukulaisilleen.

Ensimmäinen tunne kuullessani tapahtuneesta eilen oli järkytys ja epäusko: miten näin voi tapahtua? Taas. Tunteet nousivat nopeasti pintaan hyvin voimakkaina. Kauhajoen tragedia tuntuu nyt koskettavan lähemmin ja syvemmin kuin vajaa vuosi sitten Jokelan tapahtumat, yhtenä syynä tähän lienee se, että tämä oli jo toinen kouluammuskelu Suomessa lyhyellä aikavälillä. Mieleen tulee ajatus, että onko tästä nyt tullut pysyvä ja aika ajoin toistuva ilmiö? Toivon sydämestäni ettei näin ole.

Toinen asia, mikä saa tunteet nousemaan voimakkaammin pintaan nyt on se, että olen itsekin koulussa. Istuin juuri luokassa odottamassa tunnin alkua kun sain tekstiviestillä tiedon ammuskelusta. Suoritan aikuisopiskelijana musiikkialan perustutkintoa ammattiopistossa, jossa muut opiskelijat ovat minua jonkin verran nuorempia, samaa ikäluokkaa, kuin näissä ammuskeluissa surmansa saaneet nuoret. Täytyy myöntää, että tieto koulussa tapahtuneesta ammuskelusta sai minut jonkinlaisen turvattomuuden tunteen valtaan. Ajatus, että näin voi todella tapahtua missä vaan, tuntuu karmivalta. Oman opiskeluni lisäksi minulla on myös suuri huoli ja pelko veljieni puolesta, he opiskelevat molemmat lukiossa.

Tällaisessa tilanteessa ei saa kuitenkaan antaa pelolle valtaa. Itse ainakin haluan uskoa, että nämä tapahtuneet ammuskelut ovat kuitenkin vielä yksittäistapauksia, eikä vastaavaa enää tapahtuisi. Mahdollista se kuitenkin toki on, eikä sitä saa unohtaa. Lasten ja nuorten kasvava ja yleistyvä pahoinvointi on todellista ja siihen asiaan pitäisi mielestäni nyt puuttua merkittävällä tavalla. Toivon, että jokainen lapsen ja nuoren vanhempi käyttäisi pienen hetken ajatukseen, voisiko omalta osaltaan tehdä vielä vähän enemmän huomatakseen oman lapsensa pahan olon sekä auttaakseen ja rohkaistakseen näitä lapsia ja nuoria puhumaan pahasta olostaan.

Tahdon uskoa, että Suomi on edelleen turvallinen maa, ja toivon, että perheissä ja kouluissa puhuttaisiin asiasta, jotta lapset ja nuoret voisivat edelleen tuntea olonsa turvalliseksi, eivätkä alkaisi pelätä kouluun menoa. Itse aamulla kouluun mennessäni tunsin hyvää oloa siitä, että meitä opiskelijoita tiedotettiin heti koululle järjestetystä henkisestä avun ja tuen mahdollisuudesta, mikäli joku opiskelijoista tuntee tarvetta puhua asiasta ja tunteistaan. Toivottavasti näin on toimittu jokaisessa koulussa.

Suru on yhteistä. Eiliset järkyttävät tapahtumat koskettavat jokaista. Olkaa toistenne lähellä, tukekaa ja kuunnelkaa toinen toistanne. Älkää jättäkö ketään yksin. Näin me jaksamme uuteen, toivottavasti parempaan huomiseen, yhdessä.

- Christa -